torstai 6. helmikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet ja vanhat langat

Herätelläänpäs taas tätä blogia eloon. Elämä on ollut niin kiireistä, että on jäänyt koko blogin kirjoittelu, vaikka neulomuksia olisi syksyn aikana ollut vaikka kuinka paljon esiteltäväksi. Enkä tietenkään edes kuvia muistanut ottaa, että olisin niitä nyt voinut esitellä. Joululahjoiksi väänsin ison kasan palatossuja ja  villasukkia. Muitapa neulomuksia ei tässä vaiheessa enää edes muista. Mutta lähdetään taas uudelleen liikkeelle ja kerrotaan edes, mitä tämän vuoden aikana olen aikaiseksi saanut.


Uuden vuoden kunniaksi olen jälleen päättänyt olla ostelematta uusia lankoja, ennenkuin entisiä on edes jonkin verran tuhottu, joten alkuvuoden teemana ovat olleet jämälankasukat. Sukkiin on käytetty kaikkia mahdollisia 7-veikan lankanyttösiä, joita laatikoiden pohjilta on löytynyt. Eiväthän nuo nyt mitään kamalan kauniita ole, mutta ainakin ne lämmittävät jalkoja ja ovat rakkaudella neulotut. :) Aika monet sukat saan vielä neuloa, että nuo kaikki pikkukerät on tuolta kulutettu. Rasittavinta on punnita pikkukeriä keittiövaa'alla, jotta molempiin sukkiin menisin suunnilleen samanverran aina kerästään. Perfektionismi nostaa päätään näiden jämälankaluomusten suhteen hieman liikaakin...
Putkisukat

Kahden sukkaparin jälkeen kyllästyin jo tuohon perussukan malliin, ja päätin kokeilla tuollaista laiskan neulojan ohjetta, eli putkisukkaa. Sukka oli kovin yksinkertaista neulottavaa ja istuu jalkaan yllättävänkin hyvin. Kantapään kestävyydestä toki ei ole takeita, kun mitään vahvistusta sillä kohtaa ei ole, joten suosittelisinkin näitä lähinnä yösukiksi. 


Mielialasukat
Toinen ohje, mitä olen jo pidempään katsellut, on mielialasukka. Sukan varsi on helppoa neulottavaa, kun tarvitsee neuloa vain aina oikeaa. Itse olen tykästynyt nilkkasukkiin, joten tämä malli on oikein mukava, kun varren saa joko kääntää tai pitää suorana. Näitä sukkia tulen varmasti neulomaan lisääkin ja jälleen näihin sai upotettua mukavasti jämälankoja. 


Junasukat
Lisäksi olen tietysti neulonut jälleen pieniä sukkia pieniin jalkoihin. Junasukka on osoittautunut parhaaksi pienen lapsen sukaksi ja niinpä sillä mallilla olen sukan varret neulonut. Näitäkin toki voisi jämälangoista neuloa, mutta itselläni ei tähän hätään ollut tuota ohkaisempaa villalankaa sopivina väreinä, joten näihin on langat ihan ostettu.. ja täytyyhän sitä nyt vähän kuitenkin lisääkin ostaa, ettei vaan lankalaatikoihin jää tyhjää tilaa! :) Lisäksi yhdet perussukat naisen jalkaan jo aikaisemmin hankitusta ohuemmasta villalangasta. 


Kovin on sukkaista ollut tämä alkuvuoden meno. Seuraavana suunnitteilla on jälleen nuttu-projektin pariin paluu ja siinä sivussa mahdollisesti hyväntekeväisyyslapasien neulomista. Katsotaan nyt miten tässä neulomaan ehtii, kun edessä häämöttää toivottavasti muutto uuteen kotiin. Rouvautumaankin tuossa loppuvuodesta jo ehdin, joten kaikenlaista touhua ja touhottamista on viimevuoteen mahtunut ja siihen liittyen ohjelmaa riittää vielä tällekin vuodelle. Nyt elättelen toiveita, että pian neulon uuden kodin terassilla, jossain mukavassa löhötuolissa ja katselen kevään ja kesän saapumista Berliiniin.



Tässä vielä todiste, että on sitä talvi ollut tänä vuonna Berliinissäkin. Tällä hetkellä tosin lumet ovat sulaneet pois ja pari päivää on ollut mukavan keväisen aurinkoista ja suht lämmintäkin. Eli kesää odotellessa..